21.11.1965 Ilmo Pärssinen Los Angelesista Imatralle.

[kirje kirjoitettu kirjoituskoneella ja punaisella värinauhalla. Ei kirjekuorta.]

 

                                                                                                             21.11.1965

                                                                                                             klo 10 pm

Hei kaikki.

lainasin siltä samaiselta Toivarilta kirjoituskoneen hintaan 25 c per kerta. Ajatus siirtyy paperille paljon joutuisammin ja aikaa menee vähemmän. San Franciscosta vielä vähän. 14.11 ennen lähtöämme Chicoon ehdimme vielä tutustua kaupunkiin koko päivän ajan.. Kävimme kuuluisassa kalasatamassa, joka oli turisteja täynnä. Suoraan kadulta voi ostaa krapuja ja kaloja ja ties minkälaista möyrijää paistettuna tai keitettynä, öljyssä tai raakana. Höyryt haisivat tottumattomalta hyvinkin pahalta, mutta tervettä hajuahan se oli. Minä uskaltauduin syömään krapuja, valmiiksi kuorittua tosin, kokonaisenkin olisi saanut käteensä. Ilma oli kohtalaisen kirkas, valokuvasimme paljon, minäkin muiden kameroilla. Se vankilasaari on aivan vastapäätä, mikä Alcatzar (kuinkahan lienee oikeinkirjoituksen laita) se nyt onkaan. Halukkailla olisi elämänsä tilaisuus ostaa vankila, koko saari on myytävänä, tuskinpa kovinkaan halvalla. Koko kalasatama on täynnä pieniä veneitä ja kalliita ravintoloita, mikä mihinkin ruokalajiin erikoistuneita. Veneitä oli vuokrattava[na] öisiä kalamatkoja varten eikä hintakaan olisi ollut kovin suuri, mutta kun meillä ei ollut aikaa, ei kukaan uskaltautunut merille. Taksilla ajoimme sitten Golden Gaten Bridgen yli toiselle puolen salmen. Silta on kuusikaistainen, yhtämittaiset autojonot vaeltavat kumpaankin suuntaan. Toinen puoli on armeija[n] omistuksessa eikä siellä ole taloja lainkaan. Sieltä aukeaa laajat näkymät San Franciscoon ja kaukana häämötä[ä] Bay Bridge. Minä olin koko joukosta ainoa, joka kävellen ylitti Golden Gate Bridgen, olisin sen kyllä mielelläni jättänyt tekemättä, mutta kyllästyin taksin odottamiseen ja niin sitä mentiin korkealla meren yllä kävellen.

Suuret laivat pienenivät huomattavasti, kun niitä katseli ylhäältäpäin, huimannut ei kuitenkaan, koska meren pinnasta on vaikea arvioida korkeutta. Lähinnä kääpiöksi tunsin itseni siinä kulkeissani. Riippusillan vaijerit olivat aivan mielettömän paksun näköiset ja kannatinpylväät huimaavan korkeat. Joka paikka on maalattu kauniin punaiseksi, ihmettelen vain maalareitten taitoa kyetä maalaamaan niin korkealla. Silta on  hyvin suosittu viimeinen näkymä elämässä, kuulin puhuttavan n. 300 henkilön päättäneen päivänsä tällä sillalla vuodessa ? alas hyppäämällä.

Kävelyni loppuosa oli vähemmän miellyttävää. En nimittäin älynnyt tilata autoa Bridgen vieressä olevasta ravintolasta, vaan lähin kävelemään puistoon eteenpäin, josta arvelin kyydin löytyvän. Ei löytynyt. Sitten jouduin jollekin hienoston asuntoalueelle, joka oli niin hienoa, ettei siellä ollut edes jalkakäytäviä. Aloin jo hiljalleen huolestua kun auton lähtöhetki läheni ja minä olin vielä kaukana, 1½ tunnin kävelyn jälkeen löysin huoltoaseman ja sieltä sitten sain tilaatuksi taksin, myöhästyin autosta viisi minuuttia.. Lähtö ei kuitenkaan viivästynyt minun takiani yhtään, koska kaksi muuta myöhästyivät enemmän kuin minä, he eivät ehtineet ensinkään mukaan vaan tulivat seuraavana päivänä greyhoundin busseilla maja-aikkaamme hieman vaisuina, toinen oli entinen kuoron puheenjohtaja Kiviniemi, toinen oli Kiviniemi, eivät veljeksiä.

--- Käyn välillä San Diegossa laulamassa

Vasta seuraavana päivänä oli konsertti, joten saimme levätä pitkän matkan jälkeen päivän ja tutustua paikkakuntaan. Motellissa, johon majoituimme oli uima-allas ja useat käyttivät sen suomaa karmaisevaa virkistystä seuraavana aamuna paikkakuntalaisten kauhuksi. Vesi oli noin 15 asteista ja taivaalta tuli lisää samanlaista melkein koko päivän ajan, illaksi sade kuitenkin  hieman hiljeni, niin ettemme kastelleet frakkejamme kävellessämme konserttipaikalle. Annoimme konsertin ja yleisö oli tyytyväinen, menimme nukkumaan valmistautuaksemme seuraavan päivän pitkää matkaa varten. Pesin kaksi paitaa ja olin ylpeä onnistumisestani., paitojen pesussa.

16.11. Saavuimme Fresnoon Chicosta. Matkalla oli hyvin sumuista ja vettä satoi, mutta kohtalaisen lämmintä oli koko ajan. Kaukana vilahtelivat vuoret, me ajoimme tasaista laakson pohjaa pitkin, joitakin lumipeitteisiä oli joukossa. Tarkoituksemme oli poiketa tällä tällä matkalla Yosemiten puistoon, mutta siellä oli yhä lunta ja jäätä ja autolla ajo olisi ollut hyvin vaarallista. Ostin Mercedistä kauniita postikortteja Yosemiten puistosta ja kuvittelin millaista siellä olisi voinut olla.

Amerikkalaisissa hotelleissa muodostavat oma lukunsa hotelleissa vakituisesti asuvat eläkkeellä tai työstä väistyneet vanhukset 55-vuotiaista ylö{s]päin.  Hotelli on heille eräänlainen vanhainkoti, siellä he istuvat hotellin aulassa televisiosta katsellen amerikkalaista jalkapalloa ja keskustellen innokkaasti politiikasta. Hotelli Rooseveltissa San Franciscossa oli lähes ainoastaan miehiä, mutta Fresnossa oli myös naisia. Vähän oudoksuen katsoivat meidän mustalaisporukkaamme, mutta kyllä jotkut meistä hotellissa pitivätkin, sanoivat että on niin hauska nähdä nuoria ihmisiä lähettyvillä!