Minnepolisin konsertin jälkeen siirryttiin siis lentäen San Franciscoon. Siitä alkoikin aikamoinen ”savotta”: täysimittaisia konsertteja seuraavien 28 päivän aikana 24 ja matkat päälle. Tuli hiukan kuin loppukirin makua, kun vetäistiin 10 päivän aikana 10 konserttia putkeen.

Lähettelin edelleen matkakertomusia Ylä-Vuokseen, joka niitä julkaisikin. Äitini hoiti Imatralla viimeistelyn, koska en jaksanut kirjoittaa kirjeen lisäksi enää uutta juttua, tai paremminkin aikaa ei ollut niin paljon käytettävissä.

Seuraavassa on kuvaus 12.11. Standfordin yliopistossa pidetystä konsertista. Kun samalla sapluunalla on vetäissyt jo yli kymmenen konserttia, ei pientä kyllästymistä rutiineihin voinut olla tulematta. Teksti on kirjoitettu hotellin kirjoituskoneella, jota sai kotvasen lainata quarterin kolikolla, siita aa-ttomyys ja oo-ttomyys. (Sibelius-mitalin näyttää nykyään saavan antikvariaatista 85 euron hintaan.)

”Eilen meilla oli konsertti kuuluisassa Stanfordin yliopistossa. Pidimme sen jossakin sen musiikkiopetuksen keskuksen juhlasalissa. Asiantuntevaa yleisoa oli saapunut kautannollisesti katsoen koko salin taydelta, eteishallissa oli lasin takana tietoja sibeliuksesta ja saunasta. Joitakin valokuvia oli, seka myos muutama Sibeliuksen alkuperaiskasikirjoitus. Yleiso oli paras tahan-astisistamme. Taputti suorastaan villisti, Lauloimme ylimaaraisina "In these delightful pleasant groves" ja sitten Usko Viitanen solistina Jeanie with the light brown eyes jolle yleisö taputti suorastaan hirvittavasti, viimeiseksi esitimme Sibeliuksen Finlandian, joka hyvin harvassa konertissa on jaanyt esittamatta. Sen jalkeen oli vuorossa pieni yliopiston vastaanotto jossa joimme kupillisen kahvia lauloimme muutaman laulun ja annoimme Sibelius-mitalin suurimmin ansioituneelle konsertin jarjestelijalle, joku yrittelias oli tosin ehtinyt myyda hanelle sellaisen mutta kylla hanelle toinen ilmainenkin kelpasi. Vasyneina; mutta hyvin suoritetusta konsertista iloisina kotiuduimme hotelliimme Rooseveltiin puoli yksi yolla. Jotkut vilkkaimmat lahtivat viela omille teilleen, kuka hampurilaisen ostoon kuka muille teille. Mina otin kuuman suihkun, vedin viltit korviini ja nukahdin raskaaseen uneen.”

Sen verran vapaata oli San Franciscossa, että ehdittiin käydä kalasatamassa, akvaariota ihmettelemässä ja Golden Gate sillalla. Golden Gatesta oli melkein tulla minulle todellinen Watergate. Läksin nimittäin yksin kävelemään näköalapaikalta sillan yli tarkoituksena ottaa sitten taksi hotellille. Ensimmäinen osa aikomuksesta meni hyvin. Toisen osan suorituksessa oli sitten pieni vaikeus. Sillan jälkeen ei nimittäin näkyviin tullut yhtään taksia. Vasta kun pari kilometriä olin kävellyt, äkkäsin puhelinkopin. Siitä sitten soittamalla sain taksin ja aivan viime tingassa ehkäpä vähän myöhästyen olin bussin luona hotellilla. Onneksi matkatavarat olivat valmiiksi pakattuja.

San Franciscon lämpimästä – kunhan oli pidetty konsertti myös Berkeleyssä, ottivat bussit suunnan pohjoiseen määränpäänä Chico – aivan pieni paikkakunta. Lämpötila laski huolestuttavaa vauhtia pohjoiseen mentäessä. Chicon motellin pihalla oli uima-allaskin jäässä. Roope Jussila muina miehinä kävi uimassa altaassa jäitten seassa herättäen paikallisissa ansaittua huomiota.

Jos joku kysyisi, miten se Chicon konsertti meni, en osaisi vastata. Kyseessä oli yksi vähäisimmistä paikkakunnista missä konsertoimme. Sieltä käännyttiin taas etelään päin ja lämpimämpää kohden. Fresnossa oli seuraava konsertti 16.11. Siellä kuoroomme pyrki myös sivullisia. Kuvaus kirjeessäni: ”Fresnossa eräs vanha rouva erehtyi pitämään harjoitustamme jonakin hartauskokouksena ja istuutui laukkuinensa toisen tenorin riviin puheenjohtaja Hämäläisen viereen ja seurasi tarkkaan Enstin esitystä, miten ’Terve kuu’ saadaan ’pysymään’ ja olemaan laskematta. Ilmeisesti kuitenkin kuorolaisten välihuudot ja hyminät pahoittivat hänen mielensä jota osoitti hänen verkkainen poistumisensa paikalta.”

Los Angelesiin mennessä ohitimme jo lähes helteisen Bakersfieldin ja bussit kiipesivät korkean solan yli. Sitten meitä alkoi sää kohdella kaltoin. Vuodenaikaan nähden yvin harvinainen rankkasade teki tulvia kaupunkiin. Seuraavina päivinä sade kuitenkin asettui ja saatiin nauttia taas lämpimästä.

Kuin uteliaat poikaset tehtiin kiertoajelu Sunset Boulevardille ja nähtiin kuuluisien nimien asuinpaikat Jayne Mansfield etunenässä – vai sanoisinko etumustana. Innostuneena päästiin vierailulle Disneylandiin kuin kymmenvuotiaat. Siipirataslaivakin Mark Twain kulki vedessä kiskoilla. Niille sijoilleen jäykistynyt intiaanikyläkin näytti elävältä kuin robotti. Siellä tuli sitten Amerikan moraali esiin. Lapsille esitettiin muka-saluunan edessä oikein villin lännen pyssytaistelu oikean näköisten coltien kanssa. Konna tippui kuollutta näytellen saluunan katolta kun sheriffi pamautti hänestä hengen pihalle. Siihen nähden tuntuu nykyinen suunnaton ärtymys lastenohjelmassa olleesta taulusta, jossa oli nainen rinnat paljaina, melkoisen keksityltä. Tappaminen yess, paljaat tissit nope.

Muutamat paikalliset suomenperäiset olivat järjestäneet kiertoajeluja. Ajeluttajamme Viljo Ovaskaisen autossa oli 300 hevosvoimaa, jonka turvin auton täysi porukkaa pääsi hyvin näköalapaikalle kallioon kylkeen pystytettyjen kirjainten. HOLLYWOOD, päälle.

Hollywoodin studioilla kahvilla pääsivät kuorolaiset puhuttamaan jopa itseänsä Dick van B´Dykeä.

Olin saanut päivärahoista säästetyksi 65 dollaria, jolla ostin kameran. Niinpä nyt muistikuvien lisäksi tuli paljon valokuvia. Näin jälkeenpäin ajatellen se oli ehkä virhe, koska nyt ovat muistikuvat muuttuneet melkein kokonaan valokuviksi.

Kalifornian seitsemän konsertin jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa ja lentää Teksasiin. Lennettiin Los Angelesista Dallasiin. Lento oli aika turbulenssia – kahvikupit lensivät kattoon jne. Lentokoneessa piti kiinnittää ”varmuusvyöt” – ainakin minun mielestäni. Perille päästiin sitten paremmassa säässä. Dallasissa oli vielä lämpimämpää kuin Los Angelesissa. Ablilenen, Gran Prairien ja Dallasin konserttien jälkeen otettiin suunta Brownsvilleen, joka oli pieni kaupunki aivan Meksikon rajalla. Välillä käytiin laulamassa John F. Kennedyn murhapaikalle pystytellä muistomerkillä. Teksas on niin iso osavaltio, että välillä yövyttiin Victoriassa.

Konsertoimme, ja sitten pidettiin pellehyppykilpailut motellin uima-altaalla isoja hämähäkkejä väistellen. Motellin ikkunat olivat huurussa ulkopuolelta, kun ilmastointi jäähdytti huoneet viileämmiksi. Pellehyppymestariksi selvisi Ilpo Nousiainen nimeämällään liikekokonaisuudella ”Sairas hyppy”. Heikki Peltola esitti hypyn ”Etelkalle”, mutta ei menestynyt Ilpoa paremmin.

Brownsvillestä muutamat ehtivät jo samana iltana Meksikon puolelle. Välissähän oli vain tähän vuodenaikaan nimestään huolimatta vain pieni puro Rio Grande. Epäiltiin joidenkin suunnanneen määrätynlaisiin taloihin, mutta siitä ei saatu varmuutta, koska kukaan ei saavutuksillaan kehunut. Minä pysyttelin hotellilla.

Seuraavana aamuna mentiin kiertoajelulle Matamorosiin. Bussit tulivat Meksikosta ja olivat maan tavan mukaan tunnin myöhässä. Tunnelman kohottamiseksi eivät bussin ilmastointilaitteet toimineet. Niinpä olo oli trooppinen. Matamorosissa torilla oli basaari, josta sai ostaa kalliilla halpaa tavaraa. Minun ainoa tuomiseni oli värikäs viltti, joka kumma kyllä on tallella vieläkin ja vaimentaa hiukan pianomme ääntä. Muuten se on ihan kunnossa.

Matamorosissa yleisin ammatti näytti olevan kengänkiillotus. Muista Meksikon kaupungeista poiketen siellä ei myöskään pidetty siestaa. Kiertelimme pienen matkan maaseudulla. Useilla ihmisillä näytti olevan lähinnä hökkeliksi luokiteltava asumus. Pihalla kaaputtivat kana ja kukko pölyistä tannerta. Siat astelivat melko vapaasti talon tanhuvilla. Ei meillä Tuupovaarassakaan sika lähtenyt pihasta mihinkään, kun aina tiesi saavansa jonkun makupalan keittiön laskiämpäristä.

Yksi konsertti oli vielä Teksasin Harlingenissa. Sitten oli lyhyt lento Houstonista New Orleansiin. Tällä kertaa ”varmuusvyöt” olivat vaihtuneet istuinvöihin. Minä jätin jazzkerhojen etsimisen ja väsyin nukkumaan. Ei kaupunki enää ollut niin kuin parikymmentä vuotta aikaisemmin – jazz-kerhot olivat lähteneet.

Enää yhdeksän konserttia jäljellä. Seutula odotti kymmenen päivän perästä.