Näyttää taas viritetyn keskustelua (Iltasanomissa) lasten kohtelusta uskonyhteisöissä. Olen aikaisemmin kirjoittanut omista kokemuksistani, kuinka esimerkiksi jatkuva helvetin olemassaolon korostaminen takasi hyvin elävät ja toden tuntuiset painajaisunet 5 – 7-vuotiaana. Isäni oli hyvin keskinkertainen pappi, mutta ammattiopintojensa perusteella osasi hyvin suoltaa perustekstejä milloin vain. Usein kuitenkin äitini sai kirjoittaa saarnat valmiiksi, joka olikin oikein viisasta. Uskonnon harjoitus silloin 1950-luvun alussa Tuupovaaran pappilassa oli aivopesua. Mitään ei tarkasteltu kriittisesti eikä asetettu kyseenalaiseksi tai esitetty vaihtoehtoisia tulkintoja.

Isäni uskonnollisläheisen sana-arkun sisällöstä saa käsityksen, kun lainaan hänen kirjettään 21.12.1959 Kuusankoskelta Savonlinnaan (Elias ja minä olimme aloittaneet laulamaan kirkkokuorossa) ”Kuoro antaa kyllä paljon työtä, mutta samalla se virkistää ja puhuttelee. Jumalan sana ei tyhjänä palaja veisattunakaan. Se kertoo elämän turhuudesta. Tarjoaa rauhaa Kristuksen yhteydessä. Se puhuu syntien anteeksisaamisesta Vapahtajan edessä. Se kirkastaa valoisaa iankaikkisuutta. Ja näin joulunalla se kirkastaa Jumalan käsittämätöntä rakkautta ansaitsemattomassa joululahjassa seimen lapsessa.” (Arvi Pärssinen on näemmä hylännyt kolme evankeliumia ja pitäytyy vain Matteuksen nimiin pannussa, koska puhuu seimen lapsesta.)

Varttuneella iällä kävin kuulemassa vuonna 1965 isäni saarnaa Leivonmäen kirkossa. Vaikka kuinka hienoisesti yritin olla kuulematta jatkuvaa aasinsiltojen kopinaa, tuli kuitenkin mieleeni, että hänen nykyinen vaimonsa ei ilmeisesti kirjoita papille saarnoja, vaan hän joutuu ne itse kirjoittamaan. Kouluaikanaan Arvilla oli ainekirjoituksessa 7. luokalla jopa ehdot.

On olemassa dokumentti siitä, kuinka hyvin uskonnon ymppääminen pappilan lapsiin on sujunut. Seuraava on äitini Sylvi Pärssisen muistiinmerkitsemä marraskuussa 1982 (Sini lienee ollut noin 4-vuotias):

Tähän väliin sopii Helenan muistiinkirjoittama Sinin juttelu.

Esipuhe: Pikkusisar Sini halusi tietää mahdollisimman tarkkaan, kuka kavalsi aikoinaan Jeesuksen ja tappoi hänet. Isosisko Helena yritti parhaansa mukaan selittää, ja se selitys inspiroi pikkusisko-Sinin piirtämään tapausta. Seuraava on hänen yksipuheluaan piirtämisen aikana.

”Tämä tappaa Jumalat ja Jeesukset ja mustilaiset. – Se on jumalaton ihminen, joka tappaa. – Jos paha tappaa ihmisiä, se joutuu putkaan pannuksi. – Jos Jeesus tekee pahaa, se pääsee vangitukseen. Tämä sotilas ampuu – viuuh – Jeesuksen ja pommi putosi ja Jeesus kuoli melkein. – Mutta Jumala juoksentelee täältä ja ottaa sen syliin. Myös lapset. Jumala on kivan näköinen. – Täältä tulee isä. Sillä on housut. – Tämä kuu on suuttunut. Jumala sanoo: minä lyön teidät kuolleiseen. Tässä jumalalta valuu kyyneleet, se on tehnyt Moosekselle pahaa. – Tanskasen Topilla on Mooseksen leipälaukku ja kierot silmät. Käyttääkö Jumala silmälaseja.

(Piirustus siirtyy muihin aiheisiin.)

”Susi on tämä. Tämä on susin korva. Täältä tulee kärppä. Kato, hyvät huulet teen kärlpälle. Onko Kärlpällä silmäripset?”

”Piirrä maailmanloppu, Helena!”

Helena: Piirsin, ja Sini itki puoli tuntia sen vuoksi, ettei hän    k o s k a a n  halua kuolla. – Sitten hän muisti, että Jumala-piirustus oli kesken ja puheli yksikseen edelleen.

”- Ja Jumala täältä hyppelee ja tulee tämmöset jäljet. Se ottaa Jeesuksen ja viepi taivaiseen. – Täällä on sadepilvi, se on ukkospilvi ja musta …”

Helena kertoi, ettei hän enää malttanut kirjoitella muistiin yhä jatkuvaa jutustelua.