Viimeinen oppikouluvuoteni Kajaanissa alkoi syksyllä 1958. Isompi veli asui myös meillä. Siitä oli huomattavia synergiaetuja. Pääsin nimittäin katsomaan hänen seurassaan lapsilta kiellettyjä sotaelokuvia. Elias oli niin pitkä, että hänet elokuvateatterin portsari katsoi aikuiseksi seuralaiseksi, vaikka hän oli vasta 17-vuotias, sellaisen kanssa nuorempi saattoi päästä katsomoon. Varsinkin merisotaelokuvat olivat komeita katsella, kun laivat höökivät sinne ja tänne, torpedot porskuivat. Periskooppi oli tietenkin eriskummallisin väline sukellusvene-elokuvissa. Monissa elokuvissa esiintyi näyttelijänä oikea hävittäjä Kitty Hawk. 42 vuotta myöhemmin kävin töissä Philadelphiassa Naval Business Area:lla, jossa kuudenkymmen muun sotalaivan lisäksi oli ankkurissa Kitty Hawk.

Kajaanissa oli kolme teatteria: Otava, Kino Kainuu ja Ratto. Kaikki ne olivat profiloituneet samalla tavalla, ts. viihdyttämään yleisöä. Ratto-teatterissa oli sunnuntaisin Non Stop –elokuvia, jotka nimensä mukaisesti eivät olleet non stop elokuvia, mutta hauskoja. Otavassa oli vähän sellainen häpeilevän tuntuinen elokuva, jonka nimi oli Ruumiisi on sinun, eikä nyt puhuta Pyhän Hengen temppelistä. Sitä näytettiin vuoroilloin naisille ja miehille. Tuota elokuvaa en tietenkään nähnyt. (Antikvariaatti näytti myyneen elokuvan julisteen äsken kuudella eurolla.) Useimmat lännenfilmit olivat kuitenkin Otavassa. Pakollisten suutelukohtausten ajaksi pantiin silmät kiinni. Onneksi Hollywoodin sisäisissä säännöissä oli suudelman maksimipituudeksi määrätty seitsemän sekuntia, joten katkot eivät koskaan olleet pitkiä.

Äidillä oli yliopiston matematiikan kirjoja, joista varsinkin mielenkiintoisia käyriä oli hauska tutkailla. Muistiin jäi Bernoullin lemniskaatta, joka tekee mukavan lehtiverson mennessään ristiin itsensä kanssa, kolmannen asteen käyrä. Mielenkiintoinen uusi aine oli kemia neljännellä luokalla, jossa sai jotain aina itsekin tehdä. Innostuin siitä niin (ja varsinkin kun äitini opetti samaa ainetta), että aloin tehdä kokeita kotona. Apteekista kävin ostamassa typpi- ja rikkihappoa ynnä muita tarveaineita. Minulla oli hiukan koeputkia, keittopulloja ja jopa spriilamppu. Äidin uuden koulun laboratoriossa sain käyttää bunsenlamppua, jossa oli vähän kuumempi liekki. Sillä sai helposti koeputkesta venyteltyä kapillaariputken. Kloorin tekeminen kotona ei ollut mikään konsti. Keltainen pilvi vain tuprusi. Sitä kuitenkin valmistin viisaasti kuistilla. Sen sijaan vanhoja rahoja putsasin typpihapolla sisällä eteisen peilipöydän päällä. Pidin rahoja pinseteillä ja tumma höyry nousi: sehän kaasu on aluksi typpioksiduulia eli ilokaasua, mutta hapettuu heti ruskeaksi dioksidiksi. Niinpä nytkin jonkin dieselauton ajaessa edessäni pakokaasun typpidioksidin haju tuo aina mieleeni nuo rahankirkastustoimet. Ihme että häthätää  kymmenvuotiaalle pojalle apteekista myytiin väkeviä happoja. Pullojen korkitkin tahtoivat mustua väkevien happojen niitä nakerrellessa. Kerran putosi pinseteistä puhdistettava raha raakaan typpihappoon ja ruskea savu höyrähti pilvenä ja happoa kuohahti peilipöydälle. Iskin sormeni hapon sekaan ja nostin vaahtoavan rahan pois ja sitten sormeni vesihanan alle. Peilipöydän kuuteen kertaan silotettu lakka ei kestänyt typpihappoa, vaan paljasti harmahtavan puupinnan sieltä minne happoa roiskui. Siihen ne läiskät jäi. Sormeni olivat typpihapon käsittelystä johtuen keltaisemmat kuin mitä ikinä tupakoimalla olisin saanut aikaan, jota pahetta silloin myös harrastin. 

Ihme ettei sattunut pahempia vahinkoja esimerkiksi tulistetun steariinin kanssa, joka paloi aika komealla liekillä, kun sitä ahtoi koeputkeen jonka suun olin muotoillut kapillaariputkeksi ja itse emoaineen lämmitys tapahtui hellauunin hiilloksella. Samoin muut kuivatislauksen tuotteet tuottivat tosi mukavan liekin riippuen raaka-aineen tervaisuudesta ja siitä pistinkö pönttöön käyttämättömiä tulitikkuja vai vain tavallisia pilkkeitä.  Meillä oli keittiössä aivan oikea puuhella. Elektrolyysiä en harrastanut, kun en uskaltanut vetää johtoja pistorasioista nesteeseen. Veden elektrolyysi oli mielenkiintoista lopputulosten kannalta: kun erotettu vety vapautettiin koeputkesta, niin kuului mukava vinkaisu, kun se yhtyi ilman happeen, ja koeputkeen jäi vain muutama pisara lopputulosta eli taas vettä.

Isäni muuttaa Ylivieskasta Kuusankoskelle. Tytöt jäävät kuitenkin molemmat sinne kouluun. Vanhimmalla tytöllä on viimeinen luokka oppikoulua, kustannukset hoitaa äitimme. Minä olen siis IV luokalla, kun vuorostaan ruotsin ehdot tuli suoritetuksi. Äitini kuvailee koulunkäyntiäni kirjeessään Rauno-pojalleen: ”Ilmo pääsi ehdoistaan omilla lukemisillaan ja jatkaa laiskotteluaan IV:llä luokalla.” Sen sijaan nuoremman sisarensa kanssa hänellä on koko elämän ajan kestävä kilpailu lasten menestymisestä. Siihen kilpailuun ei tietenkään laiskottelut sovi, kun serkut esimerkiksi esiintyvät julkisesti musiikin merkeissä. Tällä kertaa mainesanoikseni tulee ”Ilmon koulu menee hyvin”.

Käyn jouluna ensimmäisen kerran kolmeen ja puoleen vuoteen isääni tapaamassa Kuusankoskella. Edestakainen junamatka oli mukava, mutta muuten koin tilanteen vain vaivautuneeksi. Liian paljon oli kolmen ja puolen vuoden kuluessa jäänyt tapahtumatta.

Elias-veljeni ajaa polkupyörällä pahki kuorma-autoon ja saa pahan aivotärähdyksen: 10 päivää sairaalassa ja sitten kaksi viikkoa sairauslomalla. Pyörästä tulee vino. Vaikka hänen isänsä on hengenmiehiä, kohdistuu hänen huolensa aineelliseen, kuten hänen kirjeestään 22.9.1958 Eliakselle on luettavissa. Seuraavassa rehellisyyden pyytäminen liittynee siihen, että Arvi Pärssisen oma perusvire on epärehellisyys. Kaikkien pahinta on tunteettomuus, Arvi Pärssinen ei muissakaan kirjeissä koskaan kysele ’miltä sinusta tuntuu’, se ei ole kiinnostava asia.

Vastaapa nyt minulle kerrankin omantuntosi ja totuuden mukaisesti seuraaviin kysymyksiin. 1. Mistä syystä käytit äitisi pyörää onnettomuushetkellä?  2. Mistä päivästä alkaen olet käynyt nauttimaan 18.000 mk:n suuruista kuukausipalkkaa? 3. Kuinka paljon palkastasi pidätetään. 4. Kuinka paljon olet maksanut kuukaudessa vuokraa äidillesi? 5. Mitä olet saanut vuokraasi vastaan äidiltäsi? Jos Sinun täytyy olla työstä poissa useita viikkoja, niin silloin Sinun on viisainta matkustaa luokseni Kuusankoskelle, koska en jaksa täyttää äitisi vaatimuksia täysihoitoosi nähden toipilasajaltasi.

Rahaa säästääkseen Elias aivotärähdyksestä toipilaana matkusti siis sairauslomallaan yhdeksän tuntia jyskyttävässä junassa Kuusankoskelle, ja sitten taas takaisin töihin Kajaaniin.