Monesti musiikissa kuvataan luonnonääniä, kuten Kari Suomalaisen eräässä pilapiirroksessa haitarinsoittaja jossakin peräkylän iltamissa soittaessaan totesi: ”Nyt sattaa”. Yleensä muusikot jo musiikin luonteesta päättelevät, mitä tapahtuu ja tapahtuuko jotain luonnossa vai ihmisen omassa päässä. Esimerkiksi Beethovenilla on pianosonaatti, jolla on lisänimi Myrsky. Tapahtumia sonaatissa on turha ruveta tulkitsemaan  jonkun näkyvän myrskyn perusteella, mutta vihjeeksi annetaan Shakespearen näytelmä Myrsky. Sen juonen sovittaminen pianosonaattiin ei kuitenkaan onnistu. Myös Schubertille olivat luontoäänet tärkeitä. Jos laulun nimenä on Waldesrauschen, ei ole vaikeaa kuulla säestyksen kuvailevan metsän huminaa vaikka mitään viittausta metsään ei itse säestykseen ole kirjoitettu, esimerkiksi ”kuin metsä”.

Joskus kun säveltäjä tavoittelee jotain erikoisempaa, pitää hänen partituuriin kirjoittaa selvästi, mitä. Niinpä olin joskus esittämässä Henrik Otto Donnerin sävellystä XC kuorolle, kamariyhtyeelle ja sopraanolle. Kuuluin tietenkin kuoroon. Eräässä kohti oli pasunistiraukalle annettu esitysohje ”kuin pieru”. Muuta selvitystä ei tarvittu, koska Donner oletti kaikkien soittajien tietävän kuinka pieru pärähtää. Joskus taas ei voikaan luottaa, että jonkun kaukaisemman kulttuurin kieli on samaa kuin säveltäjän oma kieli. Ajatellaanpa vaikka, että jokin suomalainen säveltäjä antaa esitysohjeeksi rumpalille, että vispilöillä pitäisi saada ääni, joka on ”kuin vastan läiske”. Luulenpa, että lyömäsoittimen soittajalla Kapkaupungissa voisi olla vaikeuksia tulkita, mitähän tuo tarkoittanee, ellei hänellä ole suomalaisia tuttavia.

Schubertilla on laulusarja Die schöne Müllerin eli suomeksi Kaunis myllärintytär. Ensimmäinen laulu kuvaa niin proosallista asiaa kuin vesimyllyä. Runoilija on niin kaino, että myllärin tyttären sulojen kuvaamisen sijaan hän kuvailee vesimyllyä hyvin hempeästi, aivan kuin se itse olisi kertojan ihastuksen kohde, pelkkä mylly. Säestyksen äänet ovat ilmeisesti myllyn päästämiä. Nyt on vain se vaikeutena, että esimerkiksi minä en ole koskaan kuullut saksalaisen vesimyllyn ääntä. Niinpä olen aina soittanut tuon kappaleen hyvin pehmeästi: siinä kahdeksasosat ovat bassossa omana melodianaan ja vikkelämmät kuudestoistaosat diskantissa kuvaavat sitten pienempien rattaiden hyrinää.

Kuuntelin äskettäin tuon laulusarjan ensimmäisen laulun (Das Wandern) Dietrich Fischer-Dieskaun esittämänä, Gerald Moore säesti. Tuo esitys oli noin vuodelta 1960, jolloin Fischer-Dieskau oli 35-vuotias ja Moore 61-vuotias. Siinä säestyksessä mylly vain kolisi hiljaa kuin vaaran takaa ja hyrisi vaimeasti: klink-klonk-hyrr-ryr. Siitä tuo minunkin oppimani pehmeys. Mutta annahan ajan kulua. Vuonna 1991 Andras Schiff, silloin 38-vuotias, säesti Fischer-Dieskauta, joka oli 66-vuotias. Ikävä sanoa, että Fischer-Dieskau teki karhunpalveluksen itselleen esiintyen tuossa iässä. Hänen äänensä oli mennyt ja erityisesti korkeammat äänet olivat surkeaa vinkumista. Sen sijaan 38-vuotias Schiff toi perinteen sijaan kuuluville aivan omat sävelensä. Hänen myllyssään äänet olivat KRUNTS-KLONKS_RYNKYN-RYNKYN  eikä mitään kaunista rukin hurinaa (kyllä olen kuullut, kun äitini polki rukkia ja teki villalankaa).

Nyt tulee tietysti kysymys, kumpi säestäjistä oli oikeassa. Tietenkin molemmat. Mooren esityksestä voi vain sanoa, että kyllähän hän kaikki nuotit aivan oikein soitti, mitään ei jäänyt puuttumaan. Samat nuotit soitti Schiff, mutta hänen esityksestään kasvoi esiin maalaus, jossa mylly todella elää ja pauhaa. Moore kuvaa enemmän sitä, mitä tuon myllärin tytärtä räytyen kaipaava tuntematon vaeltaja ajatteli myllystä, joka siis itse asiassa olikin myllärin tytär tai ainakin hänen korvikkeensa, pars pro toto.

Pitäköön kukin siitä, mikä miellyttää. Fischer-Dieskaun esityksen saa esiin googlettamalla ”Fischer-Dieskau moore die schöne mullerin” ja tuon toisen tuoreemman ”Fischer-Dieskau Schiff die schöne mullerin”. (On muuten hauskaa, että saksankielessä tyttöä tarkoittavalla ei ole sukua, toisin sanoen se on das Mädchen, kun taas myllärin tytär, vaikka on tyttö, on feminiini die Müllerin.)