Topi Tanskanen asusteli Tuupovaaran Mannervaarassa, mutta usein osui myös kirkolle ja meille pappilaan, sieltä 20 kilometrin päästä. Pappeja Topi puhutteli velhjikseen. Hän arvonsa mukaisesti tuli aina keittiön ovesta, samasta josta meidän usein vapaana kulkeva sika osasi tulla kerjuulle, ja istui harmaissa pussihousuissaan ruokapöydän ääressä tuhkakupin vierellä polttaen holkin kanssa Saimaata saapasjalkaa toisen päällä lepuuttaen. Sylvi-äiti siitä polttamisesta motkotti, mutta ei osannut kieltää, kun salinkin puolella tupakoitiin. Olohuonetta meillä ei ollut, koska sitä sanaa ei oltu vielä keksitty. Topi osasi tehdä renkaita savusta.

 

Topi oli vähemmän saanut kuin useimmat tuonne henkiselle puolelle, mutta toimeen tuli, kun oli kova työmies ja aina iloinen nauraen avoimin suin puoliksi poistuneet hampaansa keltaisina kiiltäen pieni sylkitippa suupielessä. Tietenkin vain ne jäljellä olevat kiilsivät. Ihmettelin sen nimeä, että oliko se ulkomaalainen tanskalainen. Kävi meillä kyllä joskus mustalaisia, Venäläisiä ja Ruotsalaisiakin, Iivanaisista puhumattakaan, ja kerran vuonna 1945 meinasi tulla sveitsiläinen kreivi, mutta se juuttui kinoksiin Ilomantsin ja Tuupovaaran välillä, eikä sitten ehtinytkään meille.

 

Topilla oli puhevika. K:t tahtoivat tulla d:nä ja vähän muutkin konsonantit, kun oli tottunut puhumaan saimaatupakan holkki hampaiden välissä vaikkei siinä olisi ollut sätkääkään. Hän käytti joskus päivässä enemmän d-kirjaimia, kuin monet muut tuupovaaralaiset eläessään. Niinpä isommat pojat kertoilivat Dobin seuranneen miesten ristikontran peluuta ja sen verran  pelistä tajunneen, että oli hekotellut sihrusilmin syvät juonteet silmäkulmissaan: ”Durdo mänj, ei dullunna didin diddii”. Ristikontrassa jos häviää tikin kuninkaalla, on oma peli menossa aika huonoon suuntaan.

 

Topi rakensi mökkiä itselleen. Oli aloitellessaan sanonut että ”ka, joha mulla o dads drullaa daddopahvii”, ja nauraa räkätti päälle. Ärränkin kanssa taisi olla pieni vaikeus. Mökin Topi rakensikin, kun oli kova tekemään, sellaisen 4 x 3 metrisen pystylaudoitetun harmaan tönön Mannervaaraan maantien varteen mäen rinteeseen. Enemmän se oli kuin on joillakin viisaammilla.

 

Myöhemmin, kun me olimme jo muuttaneet Tuupovaarasta, Topi asui vielä Mannervaaran koulun ulkorakennuksessa, jossa oli myös sauna ja teki halkoja. Koulussa opetti veljeni Rauno.  Kun äidin kanssa siellä kyläilimme ja saunaan menimme, niin löylyteltyämme huikkasi Topi tuvastaan, jota saunasta erotti vain seinä:  ”Dylvi, duungo bedemään delänj!”, josta tarjouksesta äitini silloin kieltäytyi ei suinkaan vastaamalla nokkelasti ”Eibä nyd dobi darvidse”, vaan kiittämällä kohteliaasti tarjouksesta.

 

Topi kuoli sienimyrkytykseen joskus 1960-luvun alussa, kun arveli että kaikki sienet ovat syötäviä ja kaikkia keräsi ja söi, eikä ehtinyt mökissään montaa vuotta asua.