Kesä tulee ja taas paljon muutoksia. Veljeni Aarno joutuu muuttamaan pois Pansiosta, mutta saa paikan Kaltimossa kanttorin viransijaisena. Kesän aluksi hän pyrki Karin luokse asumaan Malmille kohtuuvuokraa vastaan, mutta se nyt oli aika utopistinen ajatus. Avioero Rauhasta sinetöityy, mutta huhuillaan, että hän olisi mennyt uudelleen kihloihin entisen vaimonsa kanssa jo juhannuksena. Tämä jää kyllä huhun asteelle. Aarno antaa virkansa lisäksi ”laulu”-tunteja Enon kansalaiskoulussa 4 ja keskikoulussa 8 tuntia viikossa. Luontaisetuihin kuuluu kanttorila jossa on 3 huonetta ja keittiö, sekä kirkko jossa on hyvät urut. Aluksi ainakin kirkkoherrakin tuntuu mukavalta. On vain ajan kysymys, kunnes joku valpas naisihminen nappaa tällaisen melko ihanteellisen saaliin pois kuleksimasta, jos mies on muuten normaali. Kanttorihan tapaa sopivia seurakuntalaisia erilaisissa ympyröissä sadoittain. Aarno pitää musiikin opinnoissaan välivuoden päästäkseen veloistaan ja saadakseen taloutensa muutenkin tasapainoon. Maailman paras auto tuli maksetuksi, mutta vielä yksi vekseli jäi kummittelemaan. Kari auttaa Aarnon rahallisesti alkuun, mutta ei tietenkään voi rahaa antaa lahjaksi.

Kari muuttaa helluntaina 10.6. uuteen asuntoon Puistolaan. Heidän esikoiselleen tulee heinäkuussa toivottu veli.

Rauno hoitelee kaksosiaan ja käy Mannervaarassa anoppinsa luona ja on edelleen ministeriössä töissä opiskellen samalla.

Helena sisko on Nokialla ja saa kesätöitä pankista. Sylvi-äiti patistaa Helenaa hakemaan opettajanpaikkoja, eikä laske Sini siskoani lapsenhoitajaksi Nokialle, koska Helenan aviopuoliso Heikki on ”sellainen” Sylviä kohtaan.

Sanerva päättää kauppaopiston yhden vuosiluokan matikan nelosiin. Hän menee Helsinkiin ja pääsee Postisäästöpankkiin kesälomittajaksi. Aluksi hän asuu serkkunsa Seppo Linjaman perheen luona, mutta sitten tulee jotakin kärhämää ja hän muuttaa Karin luokse Puistolaan. Arvi-isä ei enää Sanervaa avusta. Niinpä Kari lupautuu maksamaan hänen loppuvuotensa kauppaopistossa.

Sylvi-äiti käy Kuopion kesäyliopistossa opiskelemassa asuen Sihvoloilla. Hän ei voi olla huomaamatta, kuinka leveästi Sihvolat elävät. Naimisiin menevälle tyttärellekin on varaa osta 90000 markkaa maksava ompelukone. Sylville olisi ollut seuraavaksi vuodeksi paikka Jyväskylän tyttölyseossa, mutta ei hän sinne Linjamien kaupunkiin enää halua, koska Vuoksenniskallakin häntä tarvitaan. Kesäyliopistoa jatkuu vielä Lappeenrannassakin muutaman kurssin verran.

Kesän alussa käy veljeni Elias pyrkimässä uudelleen Kajaanin seminaariin. Edellisellä kerralla ei onnistunut. Hänen äitinsä suhtautuu tähänkin kertaan epäilevästi: ”saa vain nähdä, mistä kokeesta lähtien on hylätty”. Elias kuitenkin hyväksytään ja alkaa syksyllä monta vuotta kestävän seminaarilaisuransa Kajaanissa. Hän on vielä syyskuun alkuun saakka varusmiespalveluksessa. Loppusotaa käydään tykistön voimin Misissä. Hän saa luutnantiltaan seuraavanlaisen työtodistuksen: ” Pyynnöstä todistan, että alik E Pärssinen on peräti kahvinkeittotaitoinen. Palvellessaan lähettinäni tykistöleirillä Rovajärvellä on hän keittänyt joskus käskystä joskus vapaaehtoisesti 67 litraa kahvia toisinaan huonompaa toisinaan parempaa. Lisäksi alik Pärssinen on hoitanut rahavarojani niin pätevästi että en itse tiedä minne rahani ovat kadonneet. Lappeenranta 8.9.62 Luutnantti P Rairama”

Arvi Pärssinen tekee Canossan matkansa kuitenkin vain piispan luokse ja pyrkii heti kesän lopussa kirkkoherraksi Leivonmäelle. Seitsemän vuotta ”Rakelin tähden” joutui hän olemaan erossa sakramenteista ja saarnastuolista.

Kesän alkaessa 1.6.1962 menin töihin Harakan tehtaille Kaukopäähän. Siellä oli sukulaismies työnjohtajana, Pentti Ovaska. Sen kun menin toimistoon ja ilmoittauduin niin paikka oli selvä. Toimeni oli traktorin repsikka. Rakennettiin jotain tehtaalle tarpeellista rakennusta. Se oli ulkoistettu traktori ja siihen ladattiin sitten rakennuksilta jäänyttä betonilautaa tai muta tavaraa ja takaisin vietiin puhdasta lautaa. Palkkaa oli aluksi 169 markkaa tunti, mutta pian sain palkankorotuksen 183:een. Keskikalja maksoi silloin 45 markkaa pullo. Tuntibruttotuntipalkallani olisin siis saanut noin 10 litraa kaljaa päivässä. (Tätä kirjoittaessani oleilin Saksassa, jossa nettopäiväraha oli 59 €, jolla rahalla sieltä saisi 90 litraa kaljaa joka päivä.) Traktorin omisti Ikävalko niminen herra. Hän oli aamulla jokseenkin aina melko krapulassa ja punainen. Kerran tuli puheeksi laulu, ja annoin näytteen Ikävalkolle betoniseinäisessä varastovajassa. Samalta seisomalta hän pestasi minut hirviseuran peijaisiin laulamaan. Laulajanurani oli selvästi nousujohteessa. Äitini kielsi, sanoen tietävänsä että siellä juopotellaan, mikä varmaan piti enemmän kuin paikkansa. Sain rahaa töistä juuri niin paljon, että voin ostaa teltan ja makuupussin. Päätin lopettaa heinäkuun puolivälissä 13.7. ja matkustaa Norjaan Tromssaan. Työtodistukseni taakse liekö Anu kirjoittanut ”Isän työtodistus, hyvä, hyvä, kiitettävä”, katsoen etupuolelta arvostelut työtaidosta, ahkeruudesta ja käytöksestä. Aikaiset herätykset painoivat niin, että työmaakopissa ruokatunnilla uni maistui, vaikka makuualustana oli vain puinen penkki. Omat eväät piti olla, koska lähistöllä ei ollut minkäänlaista kioskia tai kauppaa, ainoastaan pistävä kloorin haju.

 Aluksi ajelin polkupyörällä Kuopioon, mutta sitten iski väsy ja aikapula, ja matkustin junalla Tornioon ja siitä sitten postiautolla Kilpisjärvelle. Välillä kävin Kajaanissa yöpymässä, jossa Larut minut hyvin vastahakoisesti majoittivat. Sen koommin en ole heihin ollut yhteydessä. Postiautossa oli amerikkalaisia turisteja, jotka tituleerasivat minua ”travelling boy”. Ne amerikkalaiset seurasivat tarkkaan kuinka rahastaja heitti postinipun suu ammollaan odottavaan postilaatikkoon auton paljon hiljentämättä vauhtia ja aina hurrasivat kun homma onnistui. Saanan huipulle kapusin yksin, kun ei ollut kaveria. Kilpisjärveltä kävin päiväseltään bussilla Tromssassa. Kiitos Pohjoismaisen passittomuuden, ei kukaan kysellyt rajalla mitään papereita. Kilpisjärvellä tapasin erään saksalaisen opiskelijan Heidelbergista, joka kyseli kuinka pääsisi Göteborgiin. Selostin saksaksi jotensakin laveasti kuinka linja-auto ajaa täältä suoraan Tornioon. Torniosta lähtee juna Haparandaan, josta taas ruotsalainen juna Bodeniin, jossa voi vaihtaa Tukholman yöjunaan, joka olisi kello 11 perillä. Sitten olikin hyvää aikaa, koska expressjuna lähtisi vasta kello 14 Göteborgiin, mutta ajaisi matkan neljässä tunnissa – 400 km – joten perillä oltaisiin jo kello 18. Opiskelija kiitti kauniisti, mutta ei sanallakaan ihmetellyt selostustani, kortin kyllä lähetti periltä Heidelbergistä. Olin nimittäin hankkinut edellisenä vuonna kirkkokuoron retkellä Ruotsin rautateiden aikataulun, jota oli ollut vuosi aikaa opiskella. Itse matkustin takaisin ensin Tornioon linja-autolla, sitten Ouluun, Ylivieskaan, Iisalmeen ja Kuopioon junalla. Oulun-Ylivieskan-juna oli täpötäynnä matkustajia menossa suurkisoihin. Joku verryttelypukuinen humalainen tahtoi jatkuvasti hivellä jalkaani – minulla oli shortsit - vaikka vieruskaverinsa toppuutteli että ”elähän Arvo”. Vasta myöhemmin tajusin, mitä miehiä, silloin vain tuntui aika kummalliselta. Valmennus tällaisia tilanteita kohtaan puuttui.

Aamupäivällä lunastin pyöräni Kuopion aseman säilöstä ja ajoin leirintäalueelle. Olin yötä leirintäalueella, merkitsin edelliseksi yöpymispaikakseni Kilpisjärven ja poltin tupakkaa. Seuraavana päivänä ajoin serkkujeni luo Joroisiin. Sieltä sain lainaksi mopon, jolla ajelin Imatralle. Joskus sitten kävin moponkin palauttamassa. Se oli mukavaa – se mopolla ajo. Palauttaminen ei niinkään, koska jouduin ajamaan polkupyörän Imatralle niitä samoja teitä pitkin.