Verokirjoissa ensimmäisestä Pärssisen suvun esi-isästä merkintä on vuodelta 1544. Ainakin siitä lähtien Kahvenitsassa on asunut Pärssisiä. Nimi kirjoitettiin silloin kuitenkin Petar Pärssin, myöhemmin vuonna 1559 nimi on muuttunut muotoon Petar Persin. Ruotsinkieliset viranomaiset lyhensivät tavanomaisesti ”nen” päätteen ”n”:ksi, joten alkuperäinen nimi on ”Persinen” – lisäksi kun ”er” ruotsissa lausutaan ”är”, niin ”Persin” on jo ollut oikein lausuttuna ja kirjoitettuna ”Pärssinen”. Persineitä asui myös Muolaassa, jossa oli Pärssilän kylä. Kylän nimi muuttui n. 1750 mennessä arkisemmaksi Kyyröläksi.

Simo ja Helena Pärssiselle syntyi tasaisesti lapsia: Tahvo (s. 15.8.1896, kastettu 23.8.1896 – kuollut 7.11.1896 kahden kuukauden ja 22 päivän vanhana), Mikko (s. 11.6.1898, kastettu 12.6.1898. Mikko kuolee jo 21.6.1899 yhden vuoden ja kymmenen päivän ikäisenä. Lisää lapsia tulee kuolleiden sijaan: Maria (6.10.1900), Viljami (19.9.1903, kuollut 26.7.1932), Arvi – isäni – 13.5.1907, Simo Onni 30.7.1905 ja Tapani 1909. Nyt kirkonkirjojen avauduttua vuodelle 1906 saakka, löysin vielä Simon ja Helenan kahdeksannen lapsen Helmin. Hän syntyi 21.7.1902, mutta kuolemasta ei ole merkintöjä, luultavasti hän kuoli aivan pienenä.

Vaikka Simo ei ollutkaan mikään suurtilallinen oli hänellä lastensa suhteen kunnianhimoa. Yksi piti saada herrojen kouluun. Niinpä Simo Onni lähetettiin Käkisalmen yhteiskouluun. Se oli Pyhäjärveä lähinnä oleva oppikoulu. Koulu alkoi, mutta sitten sattui urheilutunnilla syksyllä paha vahinko. Kuulantyönnössä joku sai kuulan osumaan Simon päähän. Siitä tuli niin paha aivotärähdys, ettei Simo Onni olisi pitkään aikaan ollut kykenevä koulukäyntiin. Niinpä isä-Simo keksi lähettää Arvi-poikansa korvaamaan veljeään ja Simo jäi kotiin. Ennen vanhaan ei oltu niin turhan muodollisia, etteikö tällainen olisi onnistunut. Käkisalmen yhteiskoulun matrikkelista löytyy 14 sukunimeltään Pärssistä. Vuosi oli 1919, joten isäni oli 12-vuotias koulun aloittaessaan. Samasta yhteiskoulun historiakirjasta paljastuu tosiasia, josta kotona ei koskaan puhuttu. Nimittäin isäni tarvitsi oppikoulun läpimenoon yhdeksän vuotta, ts. jäi kerran luokalleen. Ilmankos myöhemmin ei ollut paljon melua siitä, että kaikki kolme pappilan lyseolaispoikaa jäivät samana vuonna luokalleen Joensuun lyseossa.

Kuin aavistellen isäni tarvitsevan kyytiä Käkisalmesta kotiin, oli Valtion rautatiet rakennuttanut vuonna 1919 rautatien Hiitolasta Rautuun. Rata avattiin virallisesti liikenteelle 16.11.1919. Käkisalmesta Pyhäjärvelle oli matkaa vain 23 kilometriä. Vielä vuoden 1927 aikataulussa väliä kulki vain yksi junapari, joiden kulkuajat eivät millään sattuneet kouluaikoihin. Tuohon 23 kilometrin matkan kulkemiseen junat käyttivät aikaa noin 40 minuuttia< (edelleen v. 1927). Eikös sitten bussit kulkeneet? No ei kulkeneet, ensimmäinen linja-autoasema tuli Suomeen vasta vuonna 1929 ja esimerkiksi Viipuriin vuonna 1932. Vuoden 1936 linja-autoaikataulussakaan ei esiinny Pyhäjärveä. Niinpä oli tarpeen hankkia asunto Käkisalmesta. Vuokralaiseksi pääseminen oli helppoa. Käkisalmelaiset majoittivat satoja koululaisia, tietenkin korvausta vastaan. Rikkaimmilla oli varaa ostaa täysihoito, mutta vähemmän varakkaat kantoivat viikon kuivan muonan aina sunnuntai-iltaisin kaupunkiin. 23 kilometrin pyöräilymatka päivittäin molempiin suuntiin oli melko mahdotonta mäkisillä sorateillä ja varsinkin koska Simo Pärssinen ei omistanut polkupyörää.

Äitini suku, Rantalaiset ja Kuismat, asuttivat Kirvun Inkilää. Siellä oli jopa Kuismalan kyläkin. Asutus oli niin vanhaa, ettei ensimmäisiä asuttajia muistanut enää kukaan. Perimätietona ensimmäiset asujat olivat Kuismia ja Inkisiä. Inkilä oli oikeastaan yhteisnimitys useammalle pienelle kylälle, jotka olivat hiljalleen kasvaneet yhteen.

Ukkini äidin puolelta oli Israel Aataminpoika Kuisma. Hän syntyi 28.6.1876. Mummoni äidin puolelta oli Helena Rantalainen. Hän syntyi vuonna 1882. Rantalaiset pistivät mummoni kansakouluun Kirvun kirkolle. Kansakoulun neljän vuoden oppimäärän hän suoritti kahdessa vuodessa. Matka kirkolle oli pienillä jaloilla pitkä ja usein palelsi. Pääasiallinen eväs kannettiin viikoksi kotoa mukana. Helenalla oli haaveena päästä seminaariin, mutta isän äkillinen kuolema katkaisi opintosuunnitelmat. Pian hänestä tulikin emäntä Helena Kuisma, kun naapuritalon kuusi vuotta vanhempi poka meni hänen kanssaan naimisiin 4.11.1899.

Mikä lienee ollut syynä, mutta lapsia alkoi tulla vasta seitsemän vuoden päästä. Sitten niitä tulikin kuusi, eikä kukan kuollut pienenä: Eino 1906, äitini Sylvi 1909, Toini 1911, Väinö 1913, Israel eli ”Itti” 1916 (joka sotien jälkeen muutti nimensä Ismoksi) ja vielä hännänhuippuna Ilmari 1919. Ensimmäisen lapsen tullessa pariskunta muutti omaan talouteen asuen siihen saakka Israelin isän taloudessa. Israel Kuismasta ei koskaan tullut maanviljelijää vaan liikemies. Israel teki leveranssikontrahteja metsänomistajien kanssa, hakkautti metsän ja toimitti halot Pietariin. Ennen Suomen itsenäistymistä hänellä oli halkolaani Pietarissa Finski voksalilla. Sieltä sitten mäntyhalot toimitettiin leipureiden uuniin paistamaan pietarilaisille leipää. Parhaimpina aikoina hänellä oli metsätöitä tekemässä yli tuhat hevosta ja 1500 miestä.

Kotoisena harrastuksena Israelilla oli talojen osto ja myynti. Niinpä äidilläni oli lapsuudessaan noin 15 asuinpaikkaa Inkilässä ja kerran lähellä Käkisalmeakin, Kaukolan Näpinlahdella ja Koverilassa. Aina kun kevät tuli, alkoi Israelin näpit syyhytä uuden talon ostamiseksi ja vanhan myymiseksi. Ilmeisesti hän menestyi hyvin, koska pystyi sitten ostamaan pienen veden voimalla käyvän myllyn ja rakensi sen yhteyteen sahan. Sahalta toimitettiin tavaraa Englantiin saakka.

Israelin liiketoimet eivät aina olleet niin pulmusen puhtaita. Hän joutui vuodeksi vankilaan jostakin petoksen tapaisesta. Tämä asia oli suvussa niin salattu, että vain yhdessä kirjeessä on siihen vihjaus: ”silloin kun isä oli siellä” (Ittin kirjeessä). Tämän notkahduksen jälkeen hän luovutti liiketoimiensa virallisen hoidon vanhimmalle pojalleen, joka aluksi toimi vain bulvaanina. Vanhemmassa pojassa oli isänsä verta ja juuri ennen talvisotaa hän perusti toisen vehnämyllyn Elisenvaaraan.

Poikiaan ei Israel Kuisma halunnut kouluttaa, mutta tytöt olivat eri asia. Ilmeisesti tähän vaikutti heidän äitinsä Helenan innostus koulunkäyntiin. Niinpä Sylville aukeni kansakoulun neljän luokan jälkeen tie korkeampaan opetukseen. Nyt kuitenkin iski Israeliin säästäväisyys, ja hän toimitti Sylvin muutaman muun oppilaan kanssa Hiitolaan yksityisoppilaaksi. Junamatka Hiitolaan oli aika rasittava, mutta kun opetusajat sovitettiin niihin, niin asuntoa ei Hiitolasta tarvinnut hankkia. Yhden vuoden jälkeen haki Sylvi Viipuriin kouluun. Äitini muistelmista: ” Kun kevät saapui, meidät vietiin taas pyrkimään sinne Viipurin tyttökouluun, nyt toiselle luokalle. – Eikä meitä hyväksytty. Minä taisin monien muiden tavoin kompastua uskonnon kysymyksiin. Korkearintainen äkäinen rouva, vai lieneekö ollut vanhapiika, kuulusteli ja antoi sitten sanaisen arkkunsa aueta ankariin moitteisiin. ”Vaikka ette edes tiedä raamatun jakoa, niin tahdotte tulla toiselle luokalle: sehän on  vanha  aika   ja    uusi    aika. Kiitos! siihen se tyssäsi. Mitään muuta hän sen jälkeen ei suvainnut kysyä.”

Oppikouluun piti kuitenkin päästä kun kerran oli aloitettukin. Niinpä toverinsa Ailin kanssa hän kävi pyrkimässä Käkisalmen yhteiskouluun ja pääsikin toiselle luokalle 1921 syksyllä. Isäni Arvi Pärssinen on kolmannella luokalla, kunnes tuplaa ja joutuu samalle luokalle äitini kanssa. Luultavasti tuo tuplattu luokka on neljäs tai viides luokka, koska lukion ensimmäisellä he ovat jo samalla luokalla.

Isäni ihastuu äitiini ikihyväksi lukion ensimmäisellä, mutta ei saa kovin raikuvaa vastaanottoa. Isäni kirjoittaa päiväkirjassaan 26.12.1925 (18-vuotias kuudesluokkalainen): ” Minulla on aina ikävä Sypyä. En tiedä mitä kiintymystä tämä on häneen. Luultavasti ystävyyttä. Aina kun olen yksin kotona tai kävelemässä, niin aina muistuvat mieleeni minulle rakkaiksi käyneet ihmiset, vaikka he eivät minusta aina välitäkään. Tämä on kai nuoruuden huikentelevaisuutta, kun ihminen vanhentuu, niin kai ne haihtuvat.” Seitsemännellä luokalla seurustelu vaimenee alkaakseen taas entistä kiihkeämpänä ylioppilasluokalla. Ylioppilaaksitulon jälkeen isäni lähtee varusmiespalvelukseen ja äitini Helsinkiin Teknillisen korkeakoulun arkkitehtilinjalle.

Äitini siis asui Käkisalmessa vuokralla ja lopun aikaa siskonsa Toinin kanssa. Sen aikaisesta kodin varallisuudesta saa käsityksen siitä, että Toini voitiin lähettää opiskelemaan Jyväskylän seminaariin ja Sylvi Helsinkiin. Missään Sylvin muistelmissa ei ole pienintäkään mainintaa rahapulasta. Jokin sen aikainen kuva paljastaa Sylvin muodikkaissa vaatteissa ja kengissä, jotka kelpaisivat tänäänkin melkein kenelle tahansa. Siis Sylvi opiskeli täysin velattomana.

Sen sijaan isäni päiväkirjoissa on jo kouluaikana mainintoja suhteellisesta köyhyydestä (19.12.1925): 19 päivä. Aamulla herätessäni tunsin itseni hyvin vapaaksi. Muistelin oppitovereitani hyvin kaihoisin tuntein, sillä ajatellessani, että kotini on niin köyhä, että [ei] ole edes tuolejakaan ja näin ollen en voi enkä viitsi kutsua ketään luokseni. Koko päivän toimitin pieniä kotiaskareita." Isäni aloitti opiskelun 1929 lainarahoin Helsingin yliopistossa. Hänestä piti tulla pappi ja tulikin.

Isäni yhytti tietenkin Sypyn Helsingissä ja varsinkin siksi, koska ennen joulua 1927 isäni oli muuttanut Pyhäjärveltä Inkilään eli kävelymatkan päähän Sypystä.

1931 helmi-maaliskuussa tapahtuu sitten se vääjäämätön, että Sylvi tulee raskaaksi ja alkaa odottaa esikoistaan. Hyvin alkaneet opinnot on päätettävä, mentävä kihloihin ja sitten naimisiin. Vastavalmistuneen papin lastenruokot olisivat tuntuneet ehkä oudoilta. Raskaaksi tulostaan Sylvi ei missään syytä tulevaa miestään, joten tunne on ollut molemminpuolinen ja toimeen käyty yhteisymmärryksessä. Hiukan Sylvi huokailee naimisiin mennessään: ” Sekin oli nolo ja surkea tilaisuus. Koko ajan minua painoi se, että omaisten ja Arvin tahdosta minun piti käyttää morsiushuntua. Enhän ollut siveä neitsyt, kun odotin jo lasta Arville.”

Ensimmäinen lapsi syntyy mukamas keskosena 13.1.1932 Inkilässä. Näin täytyi kuitenkin sanoa, koska häät olivat olleet edellisenä kesänä. Arvi valmistuu keväällä papiksi. Äitini elämässä alkaa papin rouvan aika.