Lukuvuosi 1964-65 meni enemmän kuoron kuin opintojen merkeissä. Joitakin pieniä suorituksia tuli vaatimattomin arvosanoin. Olinkohan ehkä liian matkakiihkoinen, kuten isäni kirjoittaa matkastaan Käkisalmesta Vaasaan raittiuspäiville vuonna 1928. Suurimman rahallisen kuorman vaatetuksestani kantoi äitini. Frakki ostettiin mittatilaustyönä Kuusiselta samoin kuin pari matkapukua. Lakeerikengät piti hankkia, kalvosimen napit, useita frakkiliivejä ja rusetteja, taskunenäliinoja, suuri matkalaukku. Käsimatkatavaralle tosin lentoyhtiö Loftleidir lahjoitti heikkolaatuisen muovikassin. Tärkeintä oli kuitenkin saada kuoro iskukuntoon. Harjoitusajat olivat pikiä, esimerkiksi 12.30 – 18.00. Laskin, että toukokuussa kuoron kanssa meni aikaa 50 tuntia, siis reilu kokonainen työviikko.

Tietenkin myös kotimaista mainetta piti pitää yllä. Yleisradion Fabianinkadun studiot tulivat tutuiksi. Äänitystilanteessa jännitys kohosi, kun lamppuun syttyi teksti HILJAISUUS ja sitten lopulta LÄHETYS. Ei tietenkään laulettu mitään suoraan lähetykseen, vaan nauhoitukseen. Ensti Pohjola sitten kävi kuuntelemassa nauhoituksen. Muistan esimerkiksi, että Sibeliuksen Metsän poika tahdon olla laulettiin seitsemään kertaan, ennen kuin lopputulos kelpasi Enstille, vaikka kappale oli juurta jaksain harjoiteltu vaikka kuinka monta kertaa ja esitetty monesti konserteissa.

Kokonainen YL harjoitteli tiuhaan, mutta matkakuorolla oli vielä erilliset harjoituksensa, joiden pisimmät kestot olivat kahdeksan tuntia. Tosin näin pitkissä harjoituksissa YL tarjosi jo ilmaista muonaa ja kahvitkin.

Oma köyhyys oli tietenkin aina vieraana. Sani ja Uffe tarjosivat kyllä ruoan ilmaiseksi – miten mielellään, sitä en ilkeä kysyä vieläkään. Onpa eräässä kirjeessäni merkintä, että vuokraemäntäni tarjosi minulle raparperisoppaa, jolloin kaikki rahani 1,32 markkaa, säästyivät.

8. maaliskuuta 1965 minun tulevaisuuden suunnitelmani hiukan muuttuivat hyvinkin ratkaisevasti. Kolmen vuoden seurustelun jälkeen kirjoitin kirjeen Katriinalle: ”Tulen sinne lauantai-iltana. Maanantaina menemme ostamaan sormukset ja vietämme kihlajaisia tavalla tai toisella. Mahdolliset kieltäytymiset eivät tule kysymykseen.” Eikä Katriina myöskään kieltäytynyt. Katriinan vanhemmat olivat eroamassa, joten lupaa piti kysyä vain hänen äidiltään Kertulta, koska olimme molemmat alaikäisiä. Ylä-Vuoksessa kihlajaisilmoitus oli 15.3 ja Helsingin Sanomissa 17.3. Katriinan työpaikalla pyörähti huhumylly käyntiin, että meidän pitäisi mennä heti pääsiäisenä naimisiin. Tällainen pakkotapahtuma olisi ollut kuitenkin sen hetkisen biologian tietojen vastainen. Katriina on edelleen töissä apteekissa, mutta pääsee  apteekkioppilaaksi Helsingin yliopiston kirjoihin vasta elokuussa. Katriina opettaa lisäksi heikommille oppilaille englantia ja matematiikkaa. Sylvi-äitini mielipide Katriinasta tähän aikaan oli ”Kati on minulle kiltti ja osaa matematiikkaa”.

56-vuotiasta äitiäni alkaa jo koulutyö rasittaa. Verenpaine on kova. Hän kirjoittaa keväällä: ”Minun vointini on huono. Päätä kivistää melkein yhtä mittaa. Tingin yhä rehtorilta [Putkonen], ettei minun tarvitsisi ottaa ensi vuonna fysiikkaa. Se vie minut loppuun.”

Tammikuun alussa olin joutunut muuttamaan lähes pariksi kuukaudeksi siskoni perheeseen Maunulaan, koska vuokraisännän poika tulisi asumaan siihen huoneeseen, jossa minä oleilin. En edes muista maksoinko Sani-siskolleni mitään ruoasta tai vuokrasta. Vaikka heidän asuntonsa oli aivan uusi kerrostalokaksio, ei heillä oikeastaan ollut rahahuolia. Perheen talousarvio selviää Sanin kirjeestä 15.2.1965: ” En tiedä, olenko minä niin tuhlaavainen, mutta aina vaan tuntuu, että rahaa on liian vähän. Tai lasketaanpa, saan käteen 403,30 mk – siitä Karin hoito 110 mk + bussilippu 26 mk + kk.ruoka n. 180 mk = 316 mk – 403,30 – 316 mk = 87,30. Sillä ostetaan sitten vaatteita ja pesupulvereita ja saippuoita ja huulipunaa ja maksetaan sähkölasku ja saunamaksut ja kengän kantalaput – minähän olen hirmuisen taloudellinen, huomaatkos, mihin kaikkeen saan rahat riittämään! Leikki sikseen – auttaahan Uffa niin paljon kuin velan lyhennyksestä, vuokrasta ja opiskelu- ja parturimaksuista jää jäljelle. Kyllä meidän asiamme ovat oikein hyvin ja olen hyvin tyytyväinen olooni.”

Katriina käy aika usein Helsingissä, jolloin asumme Sanin luona. Sanin lausunto Katriinasta: ”Siinä on söötti ja mukava tyttö”. Samaa mieltä olin minäkin  silloin.