Huonossa vitsissä Pikku-Kalle kertoo, kuinka hän koulussa kirjoitti aiheesta On vain yksi äiti. Pikku-Kallen äiti oli makuuhuoneessa vieraan miehen kanssa ja ja huusi sieltä Kallelle: ”Tuo meille kaljat”. Kalle jääkaapin avattuaan ja huomattuaan, että kaljapulloja oli vain yksi, huusi: ”on vain yksi, äiti”.

Rauno veljeni tituleerasi joskus vanhemman veljeni tulevaa vaimoa  leivänpaistajaksi pohjoiskarjalaiseen tapaan. Sillä seutukunnalla yleensä vaimot paistoivat leivät ainakin silloin kun Rauno oli pieni. Minua tällainen nimittely jotenkin nyppii. Minun vaimoni ei ole taloudessamme koskaan paistanut leipää – joskus harvoin kun leipää on paistettu, on paistajana ollut minä. Leivänpaistaja-nimitys jotenkin alentaa naisen omaan alempaan arvoonsa – hän ei ole insinööri, psykologi tai arkkitehti. Pitäisikö minun vastavuoroisesti nimittää Raunoa leivän maistajaksi eikä maisteriksi, joka hän on? Minun vaimoni on myös maisteri.

Jotenkin tuo Raunon sanonta osoittaa meidän ikäeromme: 11 vuotta. Kun Rauno oli pieni (kuten me kaikki olemme olleet) tapahtui hänelle suuriakin pettymyksiä, joista hän on kärsinyt tähän päivään saakka. Esimerkiksi noin vuonna 1938 piti Tuupovaarassa kunnanlääkärin vaimo esitelmän lapsille terveellisistä syömätavoista. Raunolla oli tapana käydä pappilan arenteeraajan mökissä kerjäämässä karamelliä, jota aina olikin esitelmään saakka tarjolla. Mutta pettymys olikin sitten suuri kun ”eivat antaneetkaan kalamallia, vaan tanoivat etta latten tautuu nut tuoda polkkanaa”.

Raunon maailmassa äiti oli suuren talouden päähenkilö, joka touhusi hellan ja leivinuunin liepeillä välillä käyden kasvimaalla, aitassa ja kellarissa. Pappilassa oli neliöitä 200 ja noin 12 huonetta. Siinä se Rauno kasvoi vuodesta 1936 alkaen vuoteen 1955 ja nautti uunituoreesta leivästä joka viikko. Evakkomatkojen aikana pappilassa majoittui esimerkiksi yhtenä yönä yli 60 ihmistä,.

Minun äitini oli aivan toisenlainen. Muistan kyllä saman ympäristön, mutta minun äidilleni tuli aikakauslehti Allers Ruotsista, jossa oli hieno sarjakuva Tjalle, jossa asuttiin jyrkänteen reunalla, ja äitini lauloi 1930-luvun Schlageria ”Mein Papagei frisst keine harten Eier” (löytyy YouTubesta) sujuvasti sekoittuen lauluun Vanha Sanna muori, perunoita kuori. Äitini oli opiskellut kolme vuotta Teknillisessä korkeakoulussa arkkitehtuuria, kunnes teologian opiskelija saattoi hänet raskaaksi, opinnot päättyivät ja hänestä tuli vain vaatimaton papin rouva. Ei kuitenkaan Juhani Ahon kuvaileman tapainen, vaan melko voisiko sanoa jopa koleerinen, joka yritti pitää älyllä vaatimattomammin varustetun miehensä promiskuiteetin aisoissa siinä onnistumatta.

Minun äitini on virkanainen, aluksi kansakoulunopettaja, jonka kanssa minä asuin yhden huoneen vuokra-asunnossa Kajaanissa 10-vuotiaana, jossa huoneessa ei ollut keittomahdollisuutta ja sitten oppikouluissa matematiikan vt. lehtori. Minun äitini patisti minua lukemaan läksyjä. Minun äitini jaksoi aina muistuttaa minua, kuinka isä häntä oli pettänyt raha-asioissa. Minun äidilläni oli oikeudenkäyntipöytäkirjat kirjoituspöydän laatikossa, joissa pöytäkirjoissa olisi pitänyt lukea K18.

Tuo vuosikymmen 1955-64 oli hyvin ratkaiseva. Minä lähestulkoon unohdin, millaista oli Tuupovaarassa ja se korvautui sillä, millaista oli asua äidin kanssa pienessä huoneessa Kajaanissa. Vanhempia veljiäni en sitten kovin usein tavannutkaan, enkä voinut näistä asioista keskustella. Kaikkein vanhin, Aarno, oli siirtynyt isän puolueeseen, eikä tavannut äitiäni viiteen vuoteen. Kari-veljeni kävi Kajaanissa sen neljän vuoden aikana kerran. Sen sijaan kiintopisteeksi muodostui Raunon koulu Mannervaarassa, jossa käytiin liiankin usein.

Voisi sanoa, että meillä kaikilla kahdeksalla äitimme tekemällä lapsella on ollut aivan erilainen äiti. Meillä on siis ollut peräti kahdeksan äitiä. Isämme tosin piti roolistaan kiinni elämänsä loppuun saakka ollen saita. Hän ei muuttunut vaan jäi kaikkien mieleen samanlaisena. Niinpä totesin veljelleni Karille, kun joskus veimme hänen haudalleen Hollolaan kynttilöitä, että ”isämme olisi ollut varmaan tyytyväinen, koska nyt saimme kolme kynttilää kahden hinnalla”-